Mieskuoro Laulun Ystävien 100 vuotta vuosi vuodelta.

Vuodet 1994–2003

 

Pariisissa

Ylikapellimestari Jacques Mercierin suosiollisella avulla LY teki helmikuussa konserttimatkan Pariisiin 85 miehen voimin ja esitti Kullervo-sinfonian kolme kertaa. Matkan jälkeen taiteellinen johtaja Jarmo Kokkonen ja varalaulunjohtaja Raul Soisalo luopuivat LY:n kuoronjohtajatehtävistä. Uudeksi johtajaksi saatiin helsinkiläinen Matti Apajalahti. Pääpaino oli juhlavuoden ohjelman hiomisessa. Lisäksi ohjelmassa oli Kullervo-sinfonian levyttäminen, tällä kertaa Turussa.

Toukokuussa esitettiin Dmitri Šostakovitšin sinfonia Babi Jar. Teoksen hioi esityskuntoon Märt Krell. Töitä tehtiin totuttua enemmän, koska teos laulettiin venäjän kielellä. Onnistuneessa konsertissa olivat mukana Turun kaupunginorkesteri ja baritoni Tom Krause. Marraskuussa Matti Apajalahti johti täysipainoisen konsertin konserttisalissa. Muutama päivä myöhemmin Pekka Salminen johti VPK:n ”syyskonsertin”. Isänmaalliset laulut kaikuivat 5. 12. ja joulurauhaa julistettiin totuttuun tapaan.

Pro Musica, Pro Partia

Uudessa laulukodissaan 80-vuotias kuoro valmistautui juhlavuoteensa. Hankittiin mustavalkoiset valokuvat laulunjohtajista ja puheenjohtajista. Matti Apajalahden johdolla pidettiin juhlakonsertti konserttisalissa 11. 2. 1995. Solistina oli baritoni Teppo Tolonen. Konsertissa esitettiin Madetojan, Kasken, Sibeliuksen, Palmgrenin ja Rautavaaran sävellyksiä sekä kuorolle omistettuja sävellyksiä.

80-vuotisjuhlakaaren puheenjohtaja Hannu Merikallio kertoi tuntemuksiaan kuoron vaiheista Jarmo Lehtisen toimittamassa juhlakirjassa: ”Mitä muuta on muuttunut näiden 80:n vuoden aikana? Toki tänään matkaillaan ja konsertoidaan enemmän. Kulttuurin, viihteen tarjonta ja nauttiminen on revennyt uusiin mittoihin; eletään televisioajassa. ”Kuoron laulusalissa pidetyssä arvokkaassa juhlassa paljastettiin myös kuoroveljen Reijo Toivosen suunnittelema sodassa kaatuneiden muistotaulu Pro Musica, Pro Patria. Juhlapuheen piti professori, laulajaveli Olavi Lähteenmäki.

Kullervo toisen kerran levylle

Matti Apajalahti oli kiireinen mies ja niinpä hän luovutti tehtävänsä syyskaudeksi Pasi Hyökille, jonka toiminta jäi kohtuullisen lyhyeksi, mutta ei turhaksi. Moni laulaja sai ”tuulta purjeisiinsa” nuoren ja innokkaan laulunjohtajan ohjannassa.

Levyfirma Naxosin aikeissa oli Kullervon levyttäminen. Orkesteriksi oli valittu Turun kaupunginorkesteri ja kapellimestariksi Jorma Panula. Kuoroksi valikoitui LY. Takaisin palanneen Matti Apajalahden johtamissa tiukoissa harjoituksissa kuoro saatiin levytyskuntoon. Äänite tehtiin! Solisteina olivat oopperalaulajat Johanna Rusanen ja LY:lle tutuksi tullut Esa Ruuttunen. Levytys palveli hyvin seuraavaksi vuodeksi suunniteltua matkaa Japaniin, jossa oli tarkoitus esittää Kullervo-sinfonia.

Japaniin

Japanin-matka Osakaan. Aiemmin luotujen suhteiden myötävaikutuksella ja Hannu Sundqvistin organisoimana matkustettiin Japaniin, joka oli kolmas Euroopan ulkopuolinen maa, missä LY on konsertoinut. Kullervo esitettiin Izumi Hallissa kapellimestari Thomas Sanderlingin johtamana. Solisteina olivat oopperalaulajat Mia Huhta ja Teppo Tolonen, orkesterina Osaka Philharmoniker ja kuoron taiteellisena johtajana Matti Apajalahti. Toisena pääteoksena esitettiin Brahmsin Alttorapsodia.

Syksyllä kuoron vetovastuun otti miehille tuttu kuorokapellimestari Märt Krell.

Kesäretki Merikarviaan

Turkka Michelsson otti vastaan puheenjohtajan tehtävät. Innokkaan, mutta hieman matkasta väsyneen kuoron toimintaan etsittiin uusia toimintamalleja kyselyin ja keskusteluin.

Laululeirit Turun ulkopuolella koettiin uudistukseksi. Tehtiin kesäretki Merikarvian merivartiostoasemalle. Muutenkaan kuoro ei ollut toimeton, vaan hoiti perinnetapahtumat tutun tyylikkäästi.

Omien joulukonserttien perinne alkaa

Kevätkauden ensimmäisiä tapahtumia oli vuosijuhla, jota seurasivat neljän kaupungin kvartettikilpailut ja vappulaulannat. Jatkettiin leireilyä, nyt Karunassa, jossa pidettiin kirkkokonsertti.

Kuluvana vuonna LY aloitti omien joulukonserttiensa järjestämisen. LY:n vuosittaiseksi pääkonsertiksi tullut Isänmaallinen juhla rakentui Veljo Tormisin säveltämälle Kalevalan 17. runolle.

Ulkomaanmatkat Sandvikeniin ja Neuwiediin

Monelle kuorolaiselle kesän huipentuma oli Sandvikens Manskörin 100-vuotisjuhliin osallistuminen 15. –19. 6. Nämä kansainväliset kuoromatkat tuovat tullessaan uusia kontakteja. Tällä kerralla ystävyys solmittiin Saksaan Neuwiedin kaupunkiin ja LY sai kutsun kaupungissa järjestettäville kuorofestivaaleille.

Tietenkin vuoteen mahtui perinnetapahtumien lisäksi tilauskeikkoja, joihin kuoro tai osa siitä osallistui rahakirstua lihottaen.

Ystävyyttä ruotsiksi

Kesäkuussa matkustettiin Espooseen FSSMF:n (Suomen ruotsinkielisten laulajien ja soittajien liitto) liittopäiville. Edellisen vuoden Ruotsin-matka antoi tähän hyvän syyn.

Yksi hyvä poikii toisen hyvän ja niinpä tämän vuoden LY:n Isänmaallisessa juhlassa oli mukana turkulainen veljeskuoro ÅSMA.

LY Kölnin tuomiokirkossa

Parin vuoden takainen ystävyysside saksalaisiin kuoroveljiin toi tullessaan kesä-heinäkuun vaihteessa matkan Saksaan Neuwiedin kaupunkiin, missä pidettiin kuorofestivaalit. Festivaalin lisäksi kuorolle annettiin lupa laulaa Kölnin tuomiokirkossa. Pidettiin myös pienimuotoiset konsertit kahdessa kirkossa messujen yhteydessä. Mukana oli kotimaasta vahva kannustusjoukko – tärkeä osa kuorolaisen elämässä.

Huhtikuussa LY esiintyi konserttisalissa 75-vuotiaan Turun Metsänkävijäin Soittokunnan kanssa konsertissa ”Georg Malmstén 100 v”. Syyskauden toiminta aloitettiin mielenkiintoisella laululeirillä Viron Jänedassa. Käytännön järjestelyistä vastasi veljeskuoromme TAM, jonka kanssa pidettiin yhteinen konsertti leiripaikan kartanotilalla. Matkan aikana käytiin Tallinnan laululavalla ajatuksin “Tänne tulemme!”

Joulurauhaa -levy

Mika Hellstén aloitti puheenjohtajakautensa. Edellisestä LY:n levytyksestä oli kulunut vuosia. Taiteellinen johtaja ja hallitus päätyivät joulumusiikkiin pohjautuvan levyn tekoon, onhan Turku joulukaupunki joulurauhan julistuksineen. Siispä kesällä Tuomiokirkon holveissa kaikuivat joululaulut. Mukaan saatiin joulurauhan julistaja, kansliapäällikkö Paavo Heinonen, kapellimestari Jorma Panula ja ammattitaitoinen puhallinryhmä.

Levyn myötä LY oli joululahjan antajana Kaarinan SOS-lapsikylälle, joka sai oman osuutensa levyn tuotosta. Kuoro valmistautui 90-vuotisjuhliinsa. Valmistautumisen lomassa hoidettiin joulukonsertit ja Isänmaallinen juhla Sigyn-salissa. Konsertoitiin Sigyn-salissa. Varsinainen juhlakonsertti pidettiin konserttisalissa.